Glukagoni--, kuten peptidi-1 (GLP-1) -reseptoriin kohdistuvat inkretiini{0}}pohjaiset hoidot ovat nousseet kulmakivistrategiaksi tyypin 2 diabeteksen ja liikalihavuuden hoidossa. Monoagonisteista (kuten semaglutidista) kaksoisagonisteihin (kuten tirtsepatidiin) jokaiseen terapeuttisen tehon merkittävään parantumiseen on liittynyt taustalla olevien vaikutusmekanismien laajeneminen.
Retatrutide{0}}maailman ensimmäinen kolmoisagonisti, joka kohdistuu GLP-1-, glukoosista-riippuvaisiin insulinotrooppisiin polypeptideihin (GIP) ja glukagonireseptoreihin (GCG)-, edustaa viimeisintä alan tutkimusta. GLP-1-reseptoriagonismi tehostaa insuliinin eritystä, moduloi glukagonin eritystä, viivästyttää mahalaukun tyhjenemistä ja vahvistaa kylläisyyden tunnetta; GIP-reseptoriagonismi lisää glukoosista{10}riippuvaista insuliinin eritystä, vähentää ruoan saantia ja säätelee rasva-aineenvaihduntaa. kun taas GCG-reseptoriagonismi lisää energiankulutusta, edistää lipolyysiä, estää lipogeneesiä ja tehostaa insuliinin eritystä (sen luontaista hyperglykeemistä vaikutusta tasapainottavat GLP{11}}1:n ja GIP:n vaikutukset). Toimiessaan synergistisesti nämä kolme komponenttia tuottavat teoriassa additiivisia tai synergistisiä vaikutuksia useilla fysiologisilla aloilla, mukaan lukien ruokahalun keskussäätely, perifeerinen energiankulutus sekä maksan glukoosi- ja lipidiaineenvaihdunta, tarjoten siten järkevän farmakologisen selityksen havaitulle terapeuttiselle teholle, joka ylittää edellisen sukupolven lääkkeiden tehon.